torstai 28. heinäkuuta 2016

Huivista paita, osa 4

Nyt uusiokäyttövuorossa on Marja Kurjen silkkiset messuhuivit entisestä työpaikasta, Hotelli Inter-Continental Helsingistä. Vähän nostalgisia fiiliksiä nämä herättää, mutta koska huivit eivät ole olleet käytössä yli 15 vuoteen, ne voi surutta tuunata.

Huiveja oli kaksin kappalein, kun käytin niitä työasun yhteydessä aina messuilla ja tapahtumissa. Logo oli kiinnitetty diskreetisti lisälappuna päärmeeseen, joten se oli helppo napsaista irti. Printtikuvio ei ihan ole minun makuuni, mutta kesäisenä paitana valkoisten housujen kanssa tämä voisi vielä toimia.
Messuhuivit uusiokäyttöön
Materiaalia riitti, sillä huivit oli melko suuria, 85x85 cm. Ensin kokeilin tästä samaa simppeliä versiota kuin edellinen silkkihuivipostaus oli, mutta se ei toiminut. Sivusaumat roikkui melkein polvissa.
Sitten tein kaftaanityyppisen version, jossa ompelin sivusaumat lähelle vartalolinjaa mutta jätin kuitenkin huivin kokonaiseksi, hihat liehutteleman vapaasti, näin:

Sekään ei toiminut.

Ei auttanut kuin ottaa sakset esiin ja leikellä huivit tyköistuvammaksi malliksi. Leikkasin helpon, kimonohihaisen mallin joka on vähän slimmattu ja pääntietä vähän uurrettu. Pituuttakin lyhensin reilusti, kun leveä vihreä raita ei ollut minun makuun. Helman ompelin koneella, mutta pääntien ja hihansuut ompelin suosiolla käsin.


Tämän huivipaidan osalta olen vähän kahden vaihella, tuleekohan sittenkään pidettyä?







2 kommenttia:

  1. Hienoa materiaalin jalostusta! Tuunaaminen on taito mitä ihailen suuresti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Inspiroivaa tuunausmateriaalia on maailma pullollaan

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...