tiistai 26. toukokuuta 2015

Ohjeet farkkujen totaalikierrätykseen, osa 8

Vierähti viikko jos toinenkin ennen kuin pääsin täyttämään lupauksen farkkuaplikoitiohjeista.

8. Kolme farkkuaplikoitua tyynyä: neliöitä, lehtiä ja sydämiä


Farkkuneliöt on peräisin äitini kätköistä. Palaset on aikoinaan leikattu uudesta farkkukankaasta joten ne on tylsän tasavärisiä. Kokeilin niihin käänteistä kankaanpainantaa eli kuvion painamista kloriitilla.
Kastelin ensin tilkut märiksi, rullasin pahvinpalasen huolimattomaksi rullaksi, kastoin rullan toisen pään kloriittiin ja painoin sillä kuvion tilkkuun.

Pahvirullankin reuna valkaistui kloriittikylvyssä

Annoin kloriitin vaikuttaa kunnes tilkku oli kuivunut ja huutelin kloriitin pois runsaassa vedessä. Kokeilin kloriitipainantaa myös kuivalle tilkulle, jolloin painojäljesta tuli paljon selkeäreunaisempi.

Tätä painantaa pitää tehdä toistekin ja painaa esim vessapaperirullalla renkaita. Kannattaa muuten tehdä tämä homma ulkoilmassa, sillä kloriitti haisee pahalle ja ärsyttää hengitystä.

Siitten tikkasin palat valkoiseen puuvillakankaaseen. Tilkkujen reunat sai jäädä huolittelematta, Ekan pesun jälkeen hapsottavat vielä paremmin.
Vasemmalla alhaalla oleva kuvio on painettu kuivalle kankaalle ja on siksi selkeämpi

Toiseen aplikointiin purin farkun lahkeiden käänteet ja leikkasin lehtikuviot käänteen kohdalta. Lehtiin tuli näin valmis ruotikuvio.

Sitten asettelin lehdet kranssin muotoon pohjakankaalle ja tikkasin jousto-ompeleella kiinni. Jousto-ommel siksi, että se näkyy paremmin, vaikka käytän normaalia ohutta ompelulankaa,
Vasuri kun olen, lähti lehdet kiertymään vastapäivään

Kolmas tyyny sai pintaansa erikokoisia ja erisävyisistä farkuista leikattuja sydämiä hääpäivän kunniaksi. Pohjakankaaksi löytyi miesten farkkujen lahkeet, suorat ja sopivan leveät.
Kaikki aplikoinnit on ommeltu kuvion päältä koneella ilman huolittelua, Farkkutuunauksissa risat saa rennosti roikkua.
Yksi sydän jokaista hääpäivää kohden ja päälle vielä kolme seurusteluvuosille. True Denim Love
Seuraavaksi vuorossa farkkujen metalliosien, vetoketjujen ja metallinappien uusiokäyttö.

6 kommenttia:

  1. Hauskoja tyynyjä,sydän on minun lempparini:)

    VastaaPoista
  2. Hauskoja ideoita nämäkin, kloriittivaalennusta haluan joskus kokeilla. Ja kaikkia muitakin :)

    VastaaPoista
  3. Oi että miten herttainen sydäntyyny! Kesälomani käsityöprojekteihin kuuluu ehdottomasti farkkutuunaus. Se on materiaalina niin monikäyttöistä ja ajattoman tyylikästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps. Sopiihan sinulle, että linkitän blogisi sivullani olevaan blogiluetteloon. Olen niin usein ihaillut tekemiäsi käsitöitä, että haluaisin vinkata tämän blogisi tuunaus-aiheesta kiinnostuneille lukijoilleni :)

      Poista
    2. Kiitos Lempi! Sopii ilman muuta 😊

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...