maanantai 7. joulukuuta 2015

Nenäpäiväkassin uusiokäyttö

Mert Otsamon ja Krista Siegfriedsin suunnittelema Nenäpäiväkassi on kestävä, kevyt ja kaunis kauppakassi. Mutta kaikkea ei kestokassikaan kestä. Minun kassini sai viillon pohjaansa rikkoutuneesta lasipurkista ja mietin mihin kauniin, ylellisellä printillä kuvioidun vedenpitävän materiaalin voisi uusiokäyttää.

Murkun koululiikunnassa alkoi juuri uintivuorot ja märälle uimapuvulle kassista saisi kauniin kuljetuspussin.
Leikkasin rikkoutuneen pohjan ja yläsauman kantohihnoineen irti, purin sivusaumat ja leikkasin toisesta kyljestä vaakasuoraan noin 30x65 cm palasen.


Ompelin taitteen kapeille sivuille, taitoin kappaleen kaksin kerroin oikea puoli sisäänpäin ja ompelin sivusaumat kiinni.

Taitoin pohjakulmat kolmioiksi ja ompelin 2,5 cm päästä kulmasta poikkisauman ja leikkasin ylimääräiset kolmiot pois.


Käänsin pussin oikeinpäin.

Kantohihnan pidemmän kappaleen leikkasin kahteen yhtä pitkään osaan ja ompelin toisen 22 cm päähän ja toisen 6 cm päähän pussin yläreunasta.
 Poltin varovasti nauhojen päät tulitikulla purkautumisen estämiseksi. Sitten taitoin pussin yläreunasta kaksin kerron ja solmin rusetilla kiinni.

Pussukka sopii vaikka lahjapakkaukseksi ja jatkokäyttöön esim meikkipussiksi tai niiden märkien uikkareiden kuljetuspussiksi.

Kassin toisesta kyljestä tein säänkestäviä koristeita vanhaan kultaiseen kranssiin. Kun kassissa lukee ”As long as you make me see stars” ei kuviovalinta ollut vaikea. Leikkasin kaksinkerroin taitetusta kassimateriaalista 14 tähteä ja tikkasin konella aina kaksi tähteä yhteen.

Nappipurkista löytyi sopivia vanhoista vaatteista purettuja kultanappeja joita ompelin jokaisen tähden keskelle ja solmin langanpäillä tähdet kiinni kranssiin. Kranssin kiinnitysnauhan tein toisesta pitkästä kantohihnasta ja rusetin lyhyemmästä hihnasta. Sitten vielä muutama kieppi kultanauhaa kranssin ympärille ja säänkestävä ovikoriste on valmis.
"As long as you make me see stars"

Printattava versio ohjeesta löytyy Nenäpäivän sivuilta, täältä

perjantai 6. marraskuuta 2015

Farkkunappikukka

Yleisön pyynnöstä tässä farkkunappikukan ohje.

Kuva Joonas Lumpeinen / Kierrätyskeskus

Tarvikkeet:
Pala farkkua, metallinappi, vahvaa lankaa ja silmäneula

Ohje:
Leikkaa noin 5 cm x 20 cm farkkusuikale ja farkun metallinappi irti vyötärökaitaleesta.


Taita pitkittäin puoliksi. Leikkaa hapsuja taitteelta noin puolen sentin välein. Varo leikkaamasta suikaletta kokonaan poikki.


Harsi vahva kiristyslanka suikaleen reunaan


Kiristä lanka napin ympärille



 Liimaa tarvittaessa nappia ympäröivä kangas terälehtiosaan.



Valmista!



torstai 5. marraskuuta 2015

Farkkutuunauspaja Kierrätyskeskuksessa

Olin mukana juhlistamassa Kierrätyskeskuksen 25-vuotista taivalta pitämällä Farkkujen Totaalikierrätyspajan 24.10. Espoon Nihtisillan myymälässä. Pajalle oli selkeästi kysyntää, sillä ilmoittautumislista täyttyi jo muutamassa päivässä.

Paikalle saapui 20 innokasta farkkujen kierrättäjää, joille assistenttini (!) kanssa opastimme miten farkut voi leikata niin, että jokainen tilkku, silppu, nappi ja vetoketju voidaan uusiokäyttää. Kyllä, Tuunaajamutsin pajatoiminta on siirtynyt ihan uudelle tasolle, kun assistenttiakin jo tarvitaan. Kiitos tuunaaja-assari Jannicalle avusta!

Assarin farkkukoru
Parin tunnin ajan leikkelimme farkkuja, teimme vetoketjupöllöjä, leikkasimme osat farkkuessuun, kierittelimme tuplasaumoista koruja ja suikaleista kukkia. Vaikutti siltä, että pajalaiset viihtyivät ja saivat uusia ideoita farkkutuunaukseen.

Pajatila oli raivattu keskelle myymälää joten kaupassa asioivat asiakkaatkin sattoivat hetkeksi jäädä seuraamaan työskentelyä ja poimimaan ideoita.

Tässä tunnelmia Kierrätyskeskuksen valokuvaaja linssin läpi nähtynä.

Innokkaat farkkukierrättäjät kuuntelivat keskittyneesti

Vyölenkit talteen

Mustaa, harmaata ja sinistä

Hyvät sakset on farkkuuunaajan tärkein työväline

Laukun kaavan hahmottelua

Vetoketjupöllön valmistelua

Farkkunappikukkia kranssissa

Fillari farkkutelineenä
Seuraavan kerran opastan farkkutuunausta Espoossa, Marttojen Garderobi-tapahtumassa Sellon kirjaston aulassa sunnuntaina 15.11. 2015 klo 12-16. Lisätietoja täällä

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Halloween lähestyy

Rooliasut on mukavia ommeltavia kun niitä ei aina tarvitse tehdä by the book. Riittää, että asu näyttää mieleiseltä ja pysyy päällä bileiden ajan. Tänä vuonna Halloweenbileillä pitää näyttää Batmanin vihollisilta. Neiti kavereineen päätti jo keväällä pukeutua Myrkkymuratiksi, Harley Quinniksi ja Jokeriksi.

Pojan muodonmuutos Jokeriksi ei erityistä asua vaatinut, kunnon maski ja hiusväri riittäisivät, mutta tytöt halusivat panostaa meikin lisäksi myös pukuun. Tällaisillä Pinterestistä löydetyillä malleilla lähestyivät Tuunaajamutsia



Mustia ja punaisia trikoojämiä oli juuri sopivasti harlekiinipaitaan. Se valmistui nopeasti vanhan t-paidan kaavalla.

Myrkkymuratin asutoive oli vähän haastavampi. Ensin olin tekemässä korsettiosaa vihreästä vuorikankaasta työläästi pitkän kaavan mukaan.  Mutta onneksi muistin Kierrätyskeskuksesta ostetun korsettimallisen mekon ja mustan valmisverhon, joita neiti oli käyttänyt Herttakuningattaren rooliasussa nuorisoteatterissa.


Kyseistä rooliasua ei enää tarvittu, joten leikkasin mekon lantiolta poikki ja spraymaalasin topin vihreäksi. Vähän toppi kovettui normi askartelumaalista, mutta se ei haittaa, sillä korsettimallinen yläosa saakin olla jäykkä.

Toppiosa oli jo vähän nafti, joten avasin vetskarin kokonaan ja poistin lukon. Lisäsin muovitabletista leikatut suikaleen vetskarin viereen vahvikkeeksi ja niittasin korsettinyörejä varten sirkkarenkaat vetoketjun viereen.


Muratinlehdet löytyivät ikivahoista kynttilämanseteista, joita ei oltu käytetty ainakaan kymmeneen vuoteen. Ensin ompelin niitä käsin mekkoon, mutta se oli liian työlästä, kuumaliimalla kiinnitys kävi helpommin.

Helmaosa lyheni polvipituiseksi kun käänsin ylös kuminauhakujan. Hameosan rimpsut ompelin vihreästä vuorikankaasta, mustasta verhosta ja mekon alushametyllistä. Rimpsujen lomaan liimailin murattia ja muita silkkikasvien lehtiä.

Karmivat maskit ja hiusvärit murkut hoitivat itse.

Batman vapise! Jokeri, Harley Quinn ja Poison Ivy ovat valmiina.
Bileet voi alkaa

torstai 15. lokakuuta 2015

Indigosta grafiittiin

Syksyn myötä tuunattavien farkujen väri vaihtui indigonsinisestä grafiitinharmaaksi. Nyt on purettu kuudet mustan ja harmaan sävyiset farkut. Ensimmäiseksi pääsi käsittelyyn tuplasaumat.

Punoin niistä pannunalusen. Tälläisen:


Harmaan ja mustan sävyt sopivat hienosti keittiötason industriaali-ilmeeseen. Eikä nurja puolikaan näytä pöllömmältä.
Ei se nurjaltakaan puolelta pahalta näytä.
Tikkasin vielä reunat koneella jotta punos pysyy pestessä koossa pesukoneessakin.
Luonnonvalossa harmaakin sinertää.
Isoista mustan ja harmaan sävyisistä farkkupaloista työstän parhaillaan hametta. Siitä seurava postaus. Vyölenkit, vyötärökaitaleet ja taskut odottavat vielä tuunausvuoroaan. 

lauantai 10. lokakuuta 2015

Lempityyny farkuista

Farkkutuunaukseen ei vaan kyllästy! Sen verran monet farkut olen purkanut, että sain vyölenkeistä koottua koristeraidan olkalaukun lisäksi myös pariin sohvatyynyyn. Toinen lähti kaverin saaristomökille ja toinen jäi kotisohvalle lempityynyksi.

Farkkutyynyn koristeraitaan tarvitaan reilu 30 kpl farkuista purettuja vyölenkkejä, jotka silitetään ja ommellaan molemmista reunoista farkkukaitaleeseen. Kaitaleen ompeluohjeet löytyy kuvallisena olkalaukun ohjeissa

Kuusien farkkujen vyölenkit koristaa lempityynyä
Lisää kuvateksti

Denim blue eri sävyissä hienosti kuluneina
Seuraavaksi leikkuupöydällä on mustan ja harmaan sävyisiä farkkuja. Niistä on suunnitteilla hame. Palataan asiaan kun valmista syntyy.

Ainiin, piti vielä lisätä maininta farkkujen totaalikierrätyspajasta jonka vedän Kierrätyskeskuksessa parin viikon päästä. Jos farkkutuunaus kiinnostaa, tule mukaan Nihtisillan Kerrätyskeskukseen la 24.10.2015 klo 13-15. Ilmoittaudu tästä



perjantai 9. lokakuuta 2015

Tuunaa perushanskat hauskemmiksi

Tässä helppo ja nopea tapa tuunata perus neulesormikkaat persoonallisemmiksi.
Tarvitaan pala vaahtomuovia (esim siivoussieni), vähän huovutusvillaa ja huovutusneula. Ja ne hanskat.

Tiedostava teini ottaa kantaa hanskoillaan

Vaahtomuovin pala laitetaan hanskan sisään, asetellaan villat haluttuun malliin hanskan päälle ja tökitään huovutusneulalla  kuvio hanskaan.
Sydämet saa saman kokoisiksi kun asettelee villat ennen tökkimistä piparkakkumuotin sisään.



Näihin hanskoihin ei tarvitse nimikointia, omansa tunnistaa varmasti.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Stretch-farkkujen uusiokäyttö

Paljon olen farkkuja tuunannut mutta sopivaa uusiokäyttöä stretch farkuille mietin pitkään. Sitten äkkäsin Pinterististä farkkutuunausidean, johon joustavat farkunlahkeet sopivat loistavasti. Inspiraationa oli Virolaisen Reet Ausin mekko, jossa farkkusuikaleet oli aseteltu kivasti kulmittain vinoon.

Minun versiooni tarvittiin kuudet vanhat farkut, vähän vuorikangasta sivutaskuihin, kaksoisneula ja oranssia ompelulankaa.

Tein ensin kaavan vanhasta lakanasta. Leikkelin farkkujen lahkeet saman levyisiksi n. 15 cm:n suikaleiksi ja aloin koota yhtenäistä tilkkupintaa. Asettelin farkkusuikaleet kaavan päälle vähän limittäin, niin että seuraava suikale oli aina noin 1 cm edellisen suikaleen reunan päällä. Ompelin tilkut yhteen kasoisneulalla ja annoin reunojen rispaantua. Näin saumoista ei tullut liian paksuja. Kun etu ja takakappale oli koottu palasista varmistin vielä, että ne olivat kaavaan mukaiset ja ompelin mekon osat yhteen.
Sivusaumoihin ompelin taskut ja pääntien käänsin vuorikankaalla. Helman huolittelin kaksoineulalla päärmäämättä, siinäkin risat saa rennosti roikkua. 

Rintapieleen lisäsin vielä nahkaisen Bossin farkkumerkin ja Tuunaajamutsin uniformu oli valmis. Kun tunika on joustavaa farkkua ja saumat litteitä, on vaate todella mukava päällä. 

Who is the Boss? Tuunaaja-Boss.
Lisää farkkutuunausta täällä



lauantai 15. elokuuta 2015

Skyr-kannet kattoon

Skyr on teinin mielestä kätevä aamiainen. Sen voi ottaa lusikoineen taskuun, jos aamiaista ei ehdi kotona syömään. Kannet ovat hauskan värisiä ja valo läpäisee ne kauniisti.


En minä noin hyvää tuunausmateriaalia raaskinut roskiin heittää, vaan pyysin teiniä tuomaan aamiaisen kannet aina taskussa kotiin ja jätin ajatuksen hautumaan. Kaupassakin valitsin rahkat kansien värin mukaan. Harmittelin ensin, kun vihreäkantiset kiivi-Skyrit ei maistuneet. Onneksi keväällä tuli uusi vihreäkantinen maku joka kelpasi. 

Leikkelin kansien keskustat irti ja poistin kynsilakan poistoaineella päiväysmerkinnät. 


Kun keikkoja oli tarpeeksi, niittasin 6 kiekkoa jonoon ja kiinnitin jonot siimalla vanhan lampunvarjostimen kehikkoon.



Nyt meillä roikkuu parvekkeella sateenkaarimobile

 
Valo siivilöityy kauniisti kansien läpi



torstai 6. elokuuta 2015

Super-Mummon folkloristinen teatterilaukku

Lapset ristivät anopin jo aikoja sitten Super-Mummoksi ja syystäkin:
  • Mummo on aina valmis uimaseuraksi
  • Mummo uskoo lapsia vaikka kukaan muu ei usko
  • Mummo jaksaa aina leipoa mustaa mököä (mokkapaloja)
  • Mummo leipoo mailman parhaita sämpylöitä
  • Mummo kutoo edelleen koko suvun räsymatot, raivaa kivikkoista mökkitonttia puutarhaksi ja reissaa pitkin maailmaa
Muutama viikko sitten juhlittiin anopin ja Super-Mummon 85-syntymäpäivää.
Anoppi harrastaa edelleen ahkerasti kulttuuria ja toiveena oli saada lahjaksi vanhalla kirjomuksella koristeltu teatterilaukku. Pieni pussukkka, johon mahtuisi lompakko ja kännykkä.

Anopin kätköissä oli Tuuterin kansallispuvun esiliina kirjomuksineen. Kaivelin nahkavarastosta sen väreihin sopivan puretun mokkatakin, palan vanhaa Marimekon kangasta vuoriksi, farkuista puretun vanhan vetoketjun ja Kierrätyskeskuksen Näprä-osastolta löytyneitä niittejä. Uutena ostin ainoastaan paksua tukikangasta.
Teatterilaukun tarvikkeet. Näiden lisäksi vielä kovikekangasta ja muutama niitti

 

Haastavin osuus oli hapsujen purkaminen esiliinan reunasta, Ne oli tikattu essuun todella pienellä tikillä mutta vaiva kannatti ja sain siirrettyä hapsut siististi peittämään kirjomuksen leikattua reunaa.
Laukun malli on todella simppeli, suorakaide ja sen ompelu oli helppoa. Välillä ompelukone teki kyllä hyppytikkiä, mutta onneksi mokka peittää ja antaa anteeksi muutaman vikatikinkin.

Folklore-teatterilaukku
 Kirjomuksen kiinnitin vain yläreunasta nahkakaitaleella laukkuun, vähän niinkuin essuksi. Hapsureunuksen päät sain siististi piiloon nahkareunuksen sisään.
Vuoriksi Marimekkoa 
Koska mokkanahka oli melko ohutta, ompelin hihnan sisään vanhan avainnauhan vahvikkeeksi. Hihnan kiinnitin niiteillä ja soljilla.

Laukulla on essu

Lopputulos miellytti sekä antajaa että saajaa.

Super-Mummo ja teatterilaukku
Samaisen kansallispuvun kirjomuksista on syntynyt jo aikaisemminkin laukku,  Tälläinen: Tuuterin pussukka
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...