maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hobo bag - Kulkurin kassi

Käsilaukkuja ei koskaa ole liikaa, Varsinkaan kierrätysnahasta itse tehtyjä.


SPR:n Kontista saa ystävällistä palvelua ja säkkitolkulla vanhoja nahkatakkeja pikkurahalla. Viimeviikolla kävin ostamassa ruskean säkin vaikka edellisenkin säkin sisältö on osin vielä tuunamatta.

Ekan säkin huonokuntoisimmasta tein jo keväällä nahkaisen kauppakassin. Nyt valitsin toiseksi huonokuntoisimman eli ohuesta nahasta tehdyn lepakkohihaisen puseron. Ensimmäiseksi purin vuorin ja helma + hihakuminauhat pois. Sitten tämä kasaridiskoissa loistanut vaate piti saada puhtaaksi, joten hetken googlailun jälkeen päätin heittää puseron pesukoneeseen! Pesuainetta laitoin tosi vähän ja 40 asteen kirjopesun päälle. Aika lailla jännitti, millaisena diskopaita koneesta ulos tulee, mutta turhaan. Vaate oli ihan kuosissa ja nahka edelleen pehmeää.
Nahkainen kasaripusero

Puseron taskut ja varsinkin nappanahkainen kaarroke ohjasi leikkausta ja linjat sopi rennon kulkurilaukun malliin. Mukailin kääntölaukun kaavaa jota Finlayson jakeli pari vuotta sitten. Kaava ja ohjeet löytyy englanniksi täältä.



Vuorin ja sisätaskut kokosin huonekalukankaiden näytetilkuista ja hihoista ylijääneestä nahasta.


Kierrätyskeskuksesta löytyi juuri sopivat metalliset verhonrenkaat jotka ompelin olkahihnoja varten.
Taskun suihin laitoin nepparit ja isken laukkuun vielä lisää niittejä jos löydän sopivia sopivaan hintaan.
Laukku on todella tilava, sinne mahtuu läppärin lisäksi kaikki tarpeellinen mitä digityöläinen työpäivän aikana tarvitsee.

Hobo bag - Kulkurin laukku
 Seuraavana tuunausjonossa ruskensävyiset nahat, mikäli betonitöiltä ehdin :-)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Hurahdin betoniin...

... ja totaalisesti! Betonitöistä tuli ihan pakkomielle, ideoita pulppuaa, työt tulee uniin ja zoomailen kaikkia esineitä ja pakkauksia valumuoteiksi soveltumisen kannalta. Onneksi on vielä viikko lomaa käytettävänä tähän uuteen hurahdukseen. Parasta (miehen mielestä) tässä on se, että keittiön kaapista katoaa muoteiksi kaikki ikivanhat, mikrossa vääntyneet muoviastiat, varaston hyllyillä lojuvat kukkapurkit, vanhat lasten lelut ja muu roina.
Jalkapallo käy myös betonimuotista.


Ohejeita ja inspiraatiota löytyy netistä hakusanalla betoniaskartelu tai kirjastosta 




Muottitarvikkeita löytyy joka kodista. Ja rautakaupasta Vetonit S-30 sementtilaastia.

Betonilyhdyt
Seuraavan satsin teen ensiviikolla ja pitsin kera. Stay tuned...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...