maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hobo bag - Kulkurin kassi

Käsilaukkuja ei koskaa ole liikaa, Varsinkaan kierrätysnahasta itse tehtyjä.


SPR:n Kontista saa ystävällistä palvelua ja säkkitolkulla vanhoja nahkatakkeja pikkurahalla. Viimeviikolla kävin ostamassa ruskean säkin vaikka edellisenkin säkin sisältö on osin vielä tuunamatta.

Ekan säkin huonokuntoisimmasta tein jo keväällä nahkaisen kauppakassin. Nyt valitsin toiseksi huonokuntoisimman eli ohuesta nahasta tehdyn lepakkohihaisen puseron. Ensimmäiseksi purin vuorin ja helma + hihakuminauhat pois. Sitten tämä kasaridiskoissa loistanut vaate piti saada puhtaaksi, joten hetken googlailun jälkeen päätin heittää puseron pesukoneeseen! Pesuainetta laitoin tosi vähän ja 40 asteen kirjopesun päälle. Aika lailla jännitti, millaisena diskopaita koneesta ulos tulee, mutta turhaan. Vaate oli ihan kuosissa ja nahka edelleen pehmeää.
Nahkainen kasaripusero

Puseron taskut ja varsinkin nappanahkainen kaarroke ohjasi leikkausta ja linjat sopi rennon kulkurilaukun malliin. Mukailin kääntölaukun kaavaa jota Finlayson jakeli pari vuotta sitten. Kaava ja ohjeet löytyy englanniksi täältä.



Vuorin ja sisätaskut kokosin huonekalukankaiden näytetilkuista ja hihoista ylijääneestä nahasta.


Kierrätyskeskuksesta löytyi juuri sopivat metalliset verhonrenkaat jotka ompelin olkahihnoja varten.
Taskun suihin laitoin nepparit ja isken laukkuun vielä lisää niittejä jos löydän sopivia sopivaan hintaan.
Laukku on todella tilava, sinne mahtuu läppärin lisäksi kaikki tarpeellinen mitä digityöläinen työpäivän aikana tarvitsee.

Hobo bag - Kulkurin laukku
 Seuraavana tuunausjonossa ruskensävyiset nahat, mikäli betonitöiltä ehdin :-)

5 kommenttia:

  1. Oikein passeli laukku tuli! En ole tehnyt juurikaan nahasta, oikeastaan yläasteikäisenä vissiin viimeksi... Jaa no, nukenkenkiä kyllä oon värkännyt välillä. Tämä aiheutti tarvetta lähteä kirppareille nahkatakkeja tutkimaan, jos vaikka saisin laukun ommeltua minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana saada kommentteja!
      Onnea nahan ompeluun. Kannattaa vaihtaa ompelukoneeseen liukaspohjainen paininjalka. Mulla on ikivanha äidin kone jossa oli liukaspintainen, paininjalan muotoinen tarra. Sen kun liimasin paininjalan pohjaan niin johan alkoi luistamaan.

      Poista
  2. Ooo, tää on hieno laukku! Oikeesti hieno. Hieno oli alkuperäinen paitakin.... :D kaikkea sitä on päällä pidetty joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit. Mielessä kyllä kävi, että museoin kasaripaidan ja tyrkytän murkku-tyttärelle bilepaidaksi kun pääsee siihen ikään. Mut ei, pusero jatkaa nyt elämää kulkurilaukkuna!

      Kävin kurkkimassa blogiasia ja kekseliäitä ratkaisuja olet tehnyt! Mun suosikki oli Halkaistu pöytä. Loistava idea!

      Poista
    2. Kiitos vierailusta! :) Jää kuulolle, mulla on tulossa vaikka mitä jännää! ;)

      Sitä ei tiedä, vaikka sua joskus vielä harmittaa, että teit siitä laukun, vieläpä jos olit oikeen miettinyt, että raskitko! Muoti kiertää ja tuollanen voi olla joskus vielä kovinta huutoa... Mutta sitä on turha jossitella, sillon joutus säästään kaiken varmuuden vuoks :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...